tiistai, 28. elokuu 2018

Se siitä juoksuohjelmasta...

Kai se pitää uskoa ettei minua ole tehty juoksemaan. Nivelrikko, rasitusvammat ja flunssat piti siitä kyllä huolen... Suoraan sanottuna ketuttaa ja rankasti. Kävelystäkin jalat kipeytyy, mutta koirien on pakko päästä lenkille. Tähän suhtautuminen vaatii psykologista joustavuutta, tuntuu vaan välillä että minun psykologiaa joustetaan ihan tarpeeksi. 

Mitähän sitä sitten keksisi... Vähinten vammoja on tainnut tuo kuntosali aiheuttaa meikäläiselle niin sitäkö sit... 

keskiviikko, 21. maaliskuu 2018

Liikunta, liika on liikaa vai onko?

Ihminen on tehty liikkumaan, sanotaan... Voiko ihminen liikkua liian paljon ja kuka sen määrittelee?

Olen törmännyt siihen että nyt kun minulla on haluja ja mahdollisuus liikkua, minua kehoitetaan ottamaan rauhallisesti. Toki liikunnan harrastaminen pitääkin aloittaa rauhallisesti mutta luuleeko ne henkilöt etten tiedä sitä? Eikö pitäisi olla mielummin onnellinen toisen puolesta että liikunta maistuu. Ja vaikka itseni tällä liikunnalla ajaisin piippuun niin eikö sekin ole vaan oma asia. 

No joka tapauksessa juoksuohjelma on aloitettu ja sitä aion jatkaa jos mitään maata kaatavaa ei tapahdu. Tavoitteena juosta kesäkuun alussa kymppi. Juoksuohjelma on Porin juoksuohjelma joka alkaa käytännössä nollasta. Tänään on ohjelmassa vapaa päivä, kunhan vaan joku kertoisi koirillekkin että on vapaa päivä. No aamulla käyty jo parin kilsan lenkki ja iltapäivällä myös...

Syömisen osalta elämä on ok... Ahmiminen on vähentynyt vaikka herkkuja olen välillä syönyt. Olen käynyt juttelemassa asiasta ja lukenut aiheeseen liittyviä kirjoja. Osaltaan myös tuo liikkumisen helpottuminen on auttanut ettei haluta syödä kokoajan. 

keskiviikko, 17. tammikuu 2018

Tunnesyöminen ja ahminta

Ahmimishäiriö F50.2....

Että sellainen diagnoosi, vihdoinkin selitys miksi olen lihava. 

Lääkäri sanoi että aivoissani on kuin urheilijan tekniikkavirhe, vaikea saada pois mutta ei mahdotonta. 

En oikein tiedä miten tähän suhtautua, että minullakin on syömishäiriö. Itsellä vaan tiukasti mielessä minkä näköisiä ovat anorektikot joita kuvataan kun puhutaan syömishäiriötä. Yleensä ei kuvata lihavaa ja sanota että tällä on syömishäiriö. Onko tämäkin median mieliimme aiheuttama kuva vai onko vasta lähiaikoina havahduttu huomaamaan että myös lihavilla on syömishäiriö? 

Hoitaja kysyi minulta milloin olen alkanut ahmimaan. Piti oikeasti ihan miettiä asiaa, aikani mietittyä vastasin että ala-asteiässä. Muistan kotona yksin ollessani kaivaneeni kaikki äitin herkkukätköt mitä tiesin ja jos mitään muuta ei löytynyt niin söin kaakaojauhetta lusikalla suoraan purkista. 

Olen tällä hetkellä pyrkinyt siihen ettei mitään ahmita vaan syödään ajatuksen kanssa. Oikeasti maistella sitä mitä on syömässä. Onnistunut suurimman osan ajasta, ehkä se tästä sitten lähtee...

tiistai, 9. tammikuu 2018

Valo tunnelin päässä

Valoa kohti ollaan menossa... Onneksi, vaikka tykkään talvesta, rakastan kesää (hyttyset voisi jättää pois). Kuitenkin olen nyt huomannut vireystasossa ihme piikin, olen alkanut juoksemaan (jos sitä nyt juoksemiseksi voi kutsua). Täytyy sanoa että tämä tuntuu kivalta!

Muutenkin olen päässyt siihen pisteeseen että valoa näkyy myös henkisen tunnelin päässä. Kävin psykiatrisen sairaanhoitajan puheilla tästä minun tunnesyömisestä. Tunnin verran annoin vaan tulla puhetta, liittyi se aiheeseen tai ei... Ja olo oli koko illan ihan hirveän, oksetti ja itketti. Sitten nukuin yön kunnolla ja aamulla tuntui kuin taakkaa olisi vähennetty kunnolla. Olo oli kevyempi! Sairaanhoitaja laittoi minulle ajan myös psykiatrille ja käynnit sairaanhoitajan luona jatkuu. Jotenkin nyt minulla on sellainen olo että tästä tulee hyvä, tosi hyvä!

Peace and love everyone!!

tiistai, 12. joulukuu 2017

Reipas tyttö!!

Ei sillä että olisin mitenkään ollut reipas minkään urheilun suhteen tai muutenkaan "reipastunut" esim ruokavalion suhteen...

Olen viime aikoina miettinyt paljon Reipas tyttö-syndroomaa, minulla se selvästikkin on. On vaikeaa myöntää että tarvitsen apua jonkun asian suhteen. Olen perheen kuopus, isommat sisarukset ovat reilusti minua vanhempia. Olen käytännössä kasvanut aikuisten seurassa jos ei oteta huomioon kouluaikaa. Olen paljon ollut itsekseni ja joutunut keksimään leikkejä yksinäni. Siskoni joskus muisteli katselleensa ikkunasta kuinka olin loikkinut pusikoissa ja pihalla keppi kädessä ja hakannut sille kepillä kiviä. Kysyttäessä mitä hommaan, olin vastannut metsästäväni miekalla leijonia. Eli mielikuvitusta minulla on aina riittänyt... En silti muista että minulla olisi ollut mielikuvitusystäviä. Mutta sen muistan kuinka minulle on sanottu aina: "Pidä itsestäsi huolta!" Ja näin vastuu siirretty lapselle/nuorelle. Tämä vastuu on painanut hartioitani aika pienestä pitäen. Ei minusta tarvinut olla huolissaan, selvisin yksin aina. Pitempi linja-auto matka onnistui jo ala-asteen alaluokilla. 

Mihin tämä johti? Olen kyllä selvinnyt aina ja pärjännyt hyvin, mutta aina on se toinen puoli. Reipas tyttö on myös reipas nainen joka ei tarvi miestä vaihtamaan renkaita tai kokoamaan huonekaluja. Muut ihmiset näkevät Reippaassa naisessa itsenäisen, rohkean ja vahvan naisen, mutta eivät näe sitä kuinka reippaan naisen sisällä on se pieni tyttö joka huutaa halausta ja sitä että joku pitää huolta. Ettei tarvisi kantaa koko maailman murheita yksin vaan joku auttaisi ja halaisi pyytämättä, kun näitä asioita reipas tyttö ei pyydä. 

Olen tehnyt töitä itseni kanssa ettei tuo avun pyytäminen olisi niin vaikeaa. Terveydenhuollosta pyydän jo apua sujuvasti mutta sitten jos sieltä ei saa apua, se on iso pettymys ja avun pyytäminen on taas vaikeaa. Kavereilta avun pyytäminen on vaikeaa, vaikka itse autan mielelläni kavereita. Jotenkin tuntuu ettei halua olla velassa kellekkään.