Kävin eilen hieronnassa, paikat ollut jumissa pitemmän aikaa. Uskomatonta minkälaisen olon tunnin käsittelyllä saa aikaan. Koko päivän olin ihan tööt, töistä ei meinannut tulla yhtään mitään. Jaksoin kuitenkin päivän loppuun asti ja pääsin kämpille. Koirien kanssa lenkille ja sen jälkeen ruokaa... Olo mitä parhain koko illan ja mikä parasta, en ahminut tai syönyt liikaa. Ihmeellistä! Tietyllä tapaa halutti kyllä makeaa mutta ei sitä järjetöntä mättöä... Ja jotenkin tuntui että asiat on taas selkeämpiä ja ajatus juoksi kirkkaasti. Pysyin niissä päätöksissä ja suunnitelmissa mitä tein sille illalle. Kävin suihkussa ennen ysiä ja olin sängyssä kymmenen jälkeen. Jos hieronta vaikuttaa tuollalailla niin pitäisikö käydä hieronnassa joka päivä? Olisikohan siinä jotain haittavaikutuksia...

Vai voisiko esimerkiksi halaamisella olla samoja vaikutuksia? Miksi suomalaiseen kulttuuríin ei kuulu halaaminen vaikka sillä olisi merkittävät vaikutukset terveyteen. Voisiko meidän masennustilastoja parantaa halaamalla? Tiedän kyllä ettei se välttämättä auta mutta aika monessa tapauksessa varmasti auttaisi oireisiin... Tässä todella luotettavasta tieteellisestä lähteestä vähän faktoja. Ja toisesta lähteestä josta löytyi jopa viite tutkimukseen. Tuossa jopa luki että halaamisella on vaikutus painonhallintaan ja kyllähän se totta on että jos joku halaa ja tunnet itsesi hyväksytyksi siten niin on helpompaa olla syömättä niitä herkkuja että saisit saman hyvänolon tunteen.

Löytyi myös todella mielenkiintoinen artikkeli, onko halipula kansantauti? Siitä tuli mieleen että onko olemassa halausterapeutteja ja löysin tälläisen sivun. Todella mielenkiintoista lukea kokemuksia tuosta terapiasta. Onko tässä automaation ja robottien valtaamassa maailmassa iso tarve tälläiselle? Luulen että nykyaikana kun kanssakäyminen siirtyy kokoajan enemmän ja enemmän nettiin ja sosiaaliseen mediaan, tälläiselle terapiamuodolle on todellakin kysyntää. Ehkäpä siitä uusi aluevaltaus itselle, niin miksipä ei...